Maanantaiaamuna Pekka aloitti etätyöt, mutta iltapäivällä ne oli keskeytettävä, koska meidän oli pyöräiltävä takaisin rautakauppaan. Oli käynyt ilmi, että kylpyhuoneeseen valitsemaamme seinälaattaa oli saatavilla kaksi neliömetriä liian vähän. Onneksi meidän ei tarvinnut luovuttaa asumustamme heti aamulla, sillä seuraava huoneiston vakioasukas oli tulossa vasta illalla. Rautakaupassa kului aikaa, ja kun lopulta pääsimme Rohukülaan, selvisi ettei sitä toistakaan meidän mieleistämme laattaa ollut varastossa, vaikka myyjä oli varta vasten soittanut ja tarkistanut tilanteen. Onneksi rakennusyrittäjämme osasi ehdottaa meille kolmatta vastaavanlaista laattaa, ja näin säästyimme pitkältä pyöräretkeltä.
Tiistai oli pitkälti vierailupäivä. Viileässä vankkurissa, mutta lämpimässä makuupussissa, meitä nukutti niin, että ehdimme juuri ja juuri keittää grillin liedellä kahvin valmiiksi, kun ensimmäiset vieraamme jo ajoivat pihaan. Meille saapui Haapsalun vuokraemäntämme sen toisen vakiovuokralaisen kanssa. Haapsalun asunnossa vuorottelemme useasti Tammisaaressa asuvan näyttelijän kanssa, joka on todellinen lintutietäjä. Matkalla vankkurilta rannalle hän ehti tunnistaa laulusta ja havaita kiikarillaan peräti kolme keväisin kuuluvalla äänellä laulavaa lintua. Nyt tiedämme, että meillä asuvat ainakin rautiainen, pähkinänakkeli ja punarinta.
Kun olimme esittelemässä vieraille rakenteilla olevaa taloamme, meille saapuivat toiset vieraamme: suomalais-liettualainen pariskunta. He olivat päättäneet haravoida kuivuneet lehdet talomme edustalta. Rouva työskenteli niin innokkaasti, ettei hän malttanut tulla edes kahville, vaikka aiemmin saapuneet vieraat olivat tuoneet kahvileipääkin mukanaan. Me muut istuimme tyytyväisinä auringonpaisteessa ja rupattelimme.
Vieraiden lähdettyä minulta kului tovi aikaa lehtikasojen kärräämiseen kompostiin, joka sekin pitäisi jossain välissä ehtiä kääntää. Ensin olisi kuitenkin kunnostettava kasvimaat. Keskiviikkona siivosin merilevät pienestä poukamasta tontin rajalta. Sinne levää kertyy talven aikana paksu kerros. Koska meren pinta oli poikkeuksellisen alhaalla, sain levät talikoitua kottikärryyn kohtuu pitkältä matkalta. Märkä levä oli painavaa, mutta toisaalta rakkolevä on niin hyvää lannoitetta kasveille, että yritin jaksaa työntää ainakin osan kuormista kompostiin asti. Kun sain työn tehtyä, nousi tuuli. Myöhempinä päivinä rannalla olisi ollut turhan kylmä työskennellä. Näin, että mereltä alkoi saapua jo uutta merilevää. Tämä työ ei lopu koskaan.
Torstaina minä tein maatöitä. Käänsin kasvimaata sen verran, että sain punajuurensiemenet maahan. Toivottavasti ne alkavat itää. Syyskylvöistä ovat pintaan nousseet vain sipulit, mutta niiden varret ovat jo korkeita. Raparperi on alkanut kasvaa ihan silmissä. Myös ensimmäiset perunantaimet pilkottavat hallaharson alta, mutta harsotta jääneissä penkeissä ei näy vielä mitään. Humalapensas vaikuttaa selvinneen ensimmäisestä talvesta tontillamme ja myös muutama tankoparsaa näyttää työntävän penkistä violettia varttaan. Siemenestä kasvatettua tankoparsaa ei saa poimia ensimmäisinä kasvuvuosina, jotta sen juuret ehtivät vahvistua, mutta kaikesta päätellen ainakin osa niistä on talvehtinut. Ehkä ensi keväänä voimme jo maistaa..
Viime päivät olimme poteneet lievää flunssa, joten päätimme pyöräilyn sijaan käydä iltabussilla täydentämässä ruokavarojamme. Neljän bussi Rohukülasta Haapsaluun ajoi mutkan Pullapäässä sijaitsevan tehtaan kautta, joten saimme samalla pienen maisemakierroksen. Ehdimme hyvin käydä useammassakin kaupassa ostoksilla ennen kuin kuuden bussi toi meidät takaisin. Sitten grillasimme. Pekan flunssalle tämäkin ulkoilumäärä oli liikaa. Hänelle nousi kuume. Puut, jotka oli tarkoitus kaataa viemäriputken tieltä, jäivät kaatamatta. Se oli harmillista, sillä likavesisäiliö oli saapunut jo alkuviikosta, ja pian tulisi kaivinkone kätkemään sen maahan.
Perjantai oli minun viimeinen lomapäiväni. Sattumalta olimme varanneet laivaliput jo samalle illalle, enkä tapani mukaan ollut menossa päivälaivalta suoraan töihin. Pekka saisi levätä maanantaihin, mutta sitä ennen hänet oli saatava Suomeen. Onneksi yksi rakennusmiehistä vei meidät autollaan Rohukülan satamaan, joten säästyimme kävelyltä hiekkatietä pitkin painavien matkalaukkujen kanssa. Satamasta pääsimme suoralla bussilla Tallinnan linja-autoasemalle ja sieltä raitiovaunulla laivaterminaaliin. Odotustilan kahvilassa Pekka voi jo paremmin ja jaksoi kertoilla kassaneidille tulevaisuudensuunnitelmistamme.
Vastaa