Kevät saapui tänä vuonna yllättävän nopeasti. Olimme Suomessa vajaat kolme viikkoa, ja sinä aikana maisema oli täysin muuttunut. Helmikuun lopussa kiskoimme matkalaukkumme upottavan sohjon läpi linja-autoasemalle. Maaliskuun puolivälissä kevätaurinko paistoi jo lämpimästi. Jäätie Vormsille oli jo aikoja sitten sulanut, mutta onneksi yhteysalus Ormsö sai lopulta varaosansa ja pääsi liikenteeseen.
Vaikka maa oli vielä kosteaa, päätimme olla tekemättä nuotiota, sillä navakka tuuli puhalsi suoraan naapurin suuntaan. Pihalla näkyi väkeä kolmessa eri sukupolvessa, joten päätimme jättää risujen polttamisen toiseen kertaan. Vanhimman oksakasan rippeet olivat sitä paitsi jo niin pahasti lahonneet, etteivät ne olisi kunnolla palaneetkaan. Päätimme haravoida ne maakuoppien täytteeksi.
Tulevan kotimme rakentaminen oli edistynyt hyvin. Yläkertaan oli perustettu rakennusmiesten pukuhuone, jossa kukin sai ripustaa takkinsa itselleen nimikoituun naulaan. Kaikissa huoneissa oli jo lattia. Alakertaan oli ilmestynyt sähkötaulu, mutta paljon johtoa roikkui vielä spagettikeränä. Talo valmistuisi etuajassa. Tämä tuntui meistä hämmentävältä. On uskomaton tunne nähdä unelmiensa toteutuvan. Työuraa on silti vielä miltei kaksi vuotta jäljellä. Pekkakin joutui lykkäämään omaa eläköitymistään.
Vaikka meressä kellui vielä pieniä jäälohkareita, oli kevät jo niin pitkällä, että ensimmäiset kukat kukkivat jo. Muurahaiset olivat jo täydessä työn touhussa. Kurpitsamaan viereen oli perustettu varsinainen siirtokunta. Aiemman, valtavan suuren, muurahaiskeon viereen oli kasvanut toinen hieman matalampi keko. Ylitsemme lentävät hanhet pitivät kovaa meteliä. Rannassamme asusteleva joutsenpariskunta oli palannut kotiin.
Annoimme kasveille kevätlannoitetta ja käänsimme perunamaan. Se oli sen verran raskasta hommaa, että päätimme lähteä kaupunkiin jo neljän bussilla. Se osoittautui hyväksi valinnaksi, sillä samoihin aikoihin aurinko meni pilveen ja ilma olennaisesti kylmeni. Kun nousimme bussiin, alkoi sataan. Onneksemme sade oli ainoa koko pitkän viikonlopun aikana.
Sunnuntaiaamuna aurinko paistoi jälleen. Autotallin jääkaapissa säilytetyt perunat olivat alkaneet kasvaa niin pitkää itua, että katsoimme parhaaksi laittaa ne heti maahan. Lajike soveltui kylmään maahan istutettavaksi. Levitimme hallaharson päälle ja toivoimme parasta. Ihan näin aikaisin emme olleet ennen perunaa istuttaneet.
Rakennunsyrittäjämme tapasimme vasta maanantaina, kun uusi työviikko alkoi. Pekkakin heräsi jo seitsemältä etätöihin, eikä hän herättänyt minua. Myöhästyimme paikallisbussista, mutta onneksi Hiidenmaalle Tallinnasta ajava bussi vei meidät Rohukülan satamaan aivan samaan, yhden euron, hintaan. Seniorit saavat kaukoliikenteen busseissa hyvän alennuksen. Lähtökiireessä eväät kuitenkin unohtuivat, ja jouduimme käymään Rohukülan satamakahvilassa lounaalla.
Tiistaiaamuna koitti kotiinlähdön aika. Menin taas satamasta suoraan iltavuoroon. Lähtö tuntui vielä tavallistakin haikeammalta. Kevään heräämisessä on jotain taianomaista, sitä olisi ollut ihana jäädä seuraamaan. Onneksi pääsemme takaisin jo kahden viikon kuluttua, ja talvilomakin lähestyy.