Helmikuussa Pekkaan iski sitkeä flunssa. Se vaivasi vielä, kun 20. päivä perjantaina matkustimme Haapsaluun. Pääsimme lähtemään vasta 16.30 Tallinkin aluksella, joten kello läheni ilta kymmentä kun olimme perillä. Onneksemme samassa linja-autossa matkusti iäkäs venäjää puhuva nainen, joka suostutteli kuljettajan pysähtymään paikallisliikenteen pysäkille, josta meillä oli lyhyt matka hakemaan talviasuntomme avainta.
Lauantaiaamu oli harmaa ja loskainen. Vettä ei sentään satanut. Kävelimme ohi virallisen jäätien alkupisteen, jossa autot jonottivat. Kun pääsimme omalle rannalleemme, erotimme juuri ja juuri auton jäätiellä sumun läpi. Näkyvyys ei ollut mitä parhain, ja iltapäivällä luimme paikallislehdestä että jäätie oli suljettu. Ikävä asia Vormsin asukkaille, sillä Ormsö-alus odotti edelleenkin varaosaa Rohukülan satamassa.
Rakennusliike oli vihdoinkin rakentanut tukevat väliaikaiset portaat talomme yläkertaan. Minäkin uskalsin nousta sinne, vaikka lattia ei kaikilta osin vielä ollutkaan paikallaan. Rakennusyrittäjän kanssa käytiin jälleen pitkä palaveri. Yläkerran ilmastointilaiteen lisäksi keskusteltiin saunan seinien tarkasta sijainnista ja vapaasta pääsystä sähkökaappiin. Toistaiseksi sähkökaapin paikalla oli valtava spagettikerä erilaisia johtoja. Neuvonpito olisi varmasti kestänyt pidempäänkin, mutta rakennusyrittäjämme perhe oli ajankäytöstä eri mieltä. Palaveri olisi siirretty maanantaille, mutta silloin minun oli oltava jo töissä. Tällä kertaa pääsimme Rohukülaan vain käväisemään.
Vaikka olimme päättäneet palata Haapsaluun jo neljältä iltapäivällä, halusin tehdä pienen nuotion. Kun poltin tarpeeksi rakennustarvikkeiden mukana tullutta paperia, sain sen jopa syttymään. Kovasti se kuitenkin savutti, sillä puut olivat märkiä. Makkarat saimme silti hiilloksella paistettua. Naapuria kävimme tervehtimässä, kun näimme Guidon pihalla. Sisälle emme halunneet mennä, jottei vanha pariskunta saisi tartuntaa. Kuulumiset vaihdoimme ja lähetimme rouvalle terveisiä. Ikkunasta näimme hänen puuhastelevan touhukkaana keittiössä.
Aika kului niin nopeasti, ettemme ehtineet edes käydä satamassa kahvilla. Bussi tuli saman tien ja vei meidät kaupunkiin. Koska olimme tällä kertaa päättäneet ottaa viikonlopun enemmänkin loman kannalta, lähdimme illan päätteeksi ravintolaan syömään. Lähdimme kävelemään pääkatua Piispanlinnalle päin.Olimme monesti aikoneet käydä Trühvlid&Sidrunid -ravintolassa, mutta se oli ollut kiinni. Tällä kertaa se oli avoinna, joten astuimme toiveikkaina sisään. Otimme kassalta ruokalistan ja tilasimme alkudrinkit. Tarjoilija tuli kyllä pöytään sekä noutamaan että tuomaan tilauksen, mutta tässä ravintolassa palvelukonsepti on epämuodollisen rento. Lisätilaukset mennään tekemään kassalle.
Drinkit olivat kauniit ja ruoka taivaallista. Olimme edellisen kerran nauttineet kunnon naudanlihapihvit, joten päätimme kokeilla kalaa. Pääruoka oli parasta kuhaa, mitä kuvitella saattaa. Trühvlid&Sidrunid ei ole Viron parhaiden ravintoloiden listalla, mutta ehkä sen pitäisi olla. Paikka on pieni ja ruokalista lyhyt, mutta annokset ovat huolella suunniteltua sekä asettelultaan että maultaan. Viinilistakin on kohtuuhintainen, toisin kuin niissä huippuravintoloissa. Loistavan aterian päätimme hyvään konjakkiin kahvin kera. Sitten menimme majapaikkaamme pakkaamaan tavaroitamme kotiinlähtöä varten.
Sunnuntaiaamuna kävimme vielä ostoksilla sekä palauttamassa avaimen isäntäväellemme. Iltapäivän kääntyessä illaksi olimme jo Tallinnassa. Edellisillan törsäilyjen jälkeen päätimme syödä lounasta linja-autoaseman kahvilassa. Oletus, että ruoka on hyvää ja edullista, koska niin monet ihmiset söivät siellä, osoittautui oikeaksi. Täydellä vatsalla jatkoimme satamaan ja jälkiruokakahvit joimme Eckerö Linen kahvilassa.
Vastaa