Sunnuntaiaamu 15. kesäkuuta on jo pitkällä. Lintujen liverrys kuuluu selvästi vankkurin ohuiden seinien läpi. Työt odottavat. Olisi jo pitänyt nousta ylös. Kurpitsamaa on vielä kääntämättä ja rikkaruohot kitkemättä aronia-aidan juurelta. Mutta väsymys edellisen päivän töistä tuntuu yhä koko kehossa. Lämmin makuupussi houkuttaa aamuaurinkoa enemmän. Noustava kuitenkin on. Teen tulen grillin uuniin ja nostan kahvipannun levylle. Tämä on päivän paras hetki. Sillä aikaa, kun vesi lämpenee, käväisen rannalla ja kierrän tarkistamassa kasvimaat.
Tänä vuonna maatyöt ovat myöhässä. Minä olen töissä useimmat viikonloput, ja edellinen viikonloppuvapaa kului Pekan äidin 90-vuotisjuhlissa Pohjois-Suomessa. Anoppini on pirteä ja lämminsydäminen ihminen, mutta keväinen juhla sopi huonosti aikatauluihimme. Pääsiäisenä olimme kylväneet perunat maahan hallaharson alle, ja kun emme päässeet tontillemme reiluun kahteen kuukauteen, Pekka oli aivan varma, että varret ovat pilaantuneet ja perunasato menetetty. Toisin kuitenkin kävi.
Kun perjantai-iltana saavuimme Rohukülaan laina-auto täynnä taimia huomasimme, että perunanvarret olivat vahvoina nostaneet hallaharson pois tieltään. Sato oli tallessa. Toinen yllätys odotti kasvulaatikoissa. Vanha automme oli kevättalvella rikkoutunut lopullisesti, mikä aiheutti omat haasteensa kulkemiseen ja kuljettamiseen. Koska auton saamisesta ei ollut vielä varmuutta, kokeilin pääsiäisenä kylvää kaalinsiemenet hallaharson alle. Eivät ne koskaan kerrostalossa olleet halunneet edes kasvaa. Huoneilma oli ilmeisesti taimille liian kuivaa. Kaupungissa ne kituivat. Mutta kasvulaatikossa oli tapahtunut todellinen räjähdys: lehtikaalit olivat likipitäen valmiita ja keräkaalikin yritti jo tehdä kerää. Toivottavasti ne eivät kärsineet kohtuuttomasti, kun siirsin ne lopulliseen kasvupaikkaan.
Työtä on paljon, koska menetimme yhden yhteisen vapaan viikonlopun. Aikaa kasvimaiden laittoon ja taimien istutukseen on onneksi kolme kokonaista päivää, mutta eihän tässä ole vielä kaikki. Poissaolomme aikana heinä on ehtinyt kasvaa korkeaksi. Rannassa se on melkein yhtä korkeaa, kun ensi kertaa sinne tullessamme. Siellä ei päältä ajettava ruohonleikkuri enää riitä. Pekan on pukeuduttava suojavaatteisiin ja otettava raivaussaha käyttöön. Osa rannasta jää vielä niittämättä, sillä Pekka haluaa auttaa minua mullan kärräämisessä ja taimien istuttamisessa. Työtä tehdään myöhään. Retkisuihku ja grilli lämpenevät vasta italialaiseen päivällisaikaan. Ja seuraavana aamuna tämä taas kostautuu…
Valoisat kesäillat ovat pitkiä, joten aamuista tulee vaikeita. Väsymys kasvaa, mutta työt on saatava tehtyä. Onneksi aallot eivät ole tuoneet rantaan vielä kovin suurta kasaa merilevää, sillä rannan siivous jää väkisinkin ensi kertaan. Nyt on viimeinen hetki tehdä maatyöt.
Mukana tuomamme taimet olivat vielä pieniä: tomaatit ja paprikat vasta muutaman sentin korkuisia. Olin kylvänyt siemenet vasta talvilomamme jälkeen. Se oli aivan liian myöhäistä, mutta en halunnut vaivata ketään kastelemaan. Jospa tulisi niin lämmin kesä, että ehtisimme saada satoa. Tomaattisatoa ainakin saamme, sillä tonttinaapurimme yllättää meidät jälleen kerran. Naapurin rouva on kasvattanut tomaatintaimia kasvihuoneessaan meillekin asti. Toisin kuin meidän minitaimemme, ne ovat suuria ja vahvoja. Parempia naapureita emme olisi voineet saada!
Vastaa