Avainsana: sadonkorjuu
-
Kahden kodin välissä
Lue lisää: Kahden kodin välissäPaljon työtä ja vähän aikaa. Lomien jälkeen perusviikonloput tuntuvat tosi lyhyiltä. Tällä kertaa tosin saimme palata vasta maanantaina, joten meille jäi kaksi kokonaista päivää toiminta-aikaa. Sadekaan ei kiusannut läheskään sitä määrää, mitä säätiedotus uhkasi. Lähdimme matkaan laina-autolla. Meillä oli lastina vanha ruokapöytä sekä pari lahjaksi saatua pienempää pöytää, jotka talossamme saivat uuden elämän. Lisäksi haimme…
Written by

-
Työtä ja huvituksia
Lue lisää: Työtä ja huvituksiaKolme viikkoa kului Suomessa töissä. Rohukülaan ja Haapsaluun pääsimme palaamaan elokuun viimeisenä viikonloppuna parhahiksi seuraamaan Valge Daamin ajan tapahtumia. Pekka tosin oli alkuun sitä mieltä, ettemme me tontilta mihinkään ehdi. Hän oli huolissaan siitä, että heinä ehtisi kasvaa liian vahvaksi puutarhatraktorille ja sen leikkaamiseen tarvittaisiin raivaussaha. Tyrnimarjatkin olisi jo pitänyt poimia, mutta edellisellä käynnillämme ne…
Written by
