Avainsana: puutarhan hoitoa
-
Kahden kodin sadonkorjuujuhlat
Lue lisää: Kahden kodin sadonkorjuujuhlatTänä syksynä lokakuun viimeinen päivä osui lauantaille. Pääsisimme siis pitämään Halloween juhlat juuri oikeaan aikaan. Paitsi että emme päässeet. Työnantajani päätti toisin. Sain koko pyhäinpäiväviikonlopun vapaaksi, mutta se ei tarkoittanut juhlia, vaan maatöitä Rohukülassa. Syyslannoitteen levittäminen marjapensaille ja hedelmäpuille ei voinut odottaa enää pitempään. Ja sitä ennen oli kitkettävä rikkaruohot. Niitä en halunnut lannoittaa. Päätimme…
Written by

-
Työtä ja huvituksia
Lue lisää: Työtä ja huvituksiaKolme viikkoa kului Suomessa töissä. Rohukülaan ja Haapsaluun pääsimme palaamaan elokuun viimeisenä viikonloppuna parhahiksi seuraamaan Valge Daamin ajan tapahtumia. Pekka tosin oli alkuun sitä mieltä, ettemme me tontilta mihinkään ehdi. Hän oli huolissaan siitä, että heinä ehtisi kasvaa liian vahvaksi puutarhatraktorille ja sen leikkaamiseen tarvittaisiin raivaussaha. Tyrnimarjatkin olisi jo pitänyt poimia, mutta edellisellä käynnillämme ne…
Written by

-
Uneliaita aamuja ja kiireisiä päiviä
Lue lisää: Uneliaita aamuja ja kiireisiä päiviäOlin töissä kuusi iltaa putkeen. Sitten oli aika palata takaisin Rohukülaan. Meillä oli tyttären perheen auto lainassa, ja torstai-iltana, kun olin töissä, Pekka lastasi sen täyteen taimia. Kurpitsat ja paprikat olivat kasvaneet parvekkeellamme hyvin, mutta juurisellerit olivat aivan surkeita. Niistä ei saisi satoa tänäkään vuonna. Paprikasato puolestaan riippui auringosta ja lämmöstä. Kasvihuonetta meillä ei ollut.…
Written by
-
Rohukülassa koittaa kevät
Lue lisää: Rohukülassa koittaa kevätKevät saapui tänä vuonna yllättävän nopeasti. Olimme Suomessa vajaat kolme viikkoa, ja sinä aikana maisema oli täysin muuttunut. Helmikuun lopussa kiskoimme matkalaukkumme upottavan sohjon läpi linja-autoasemalle. Maaliskuun puolivälissä kevätaurinko paistoi jo lämpimästi. Jäätie Vormsille oli jo aikoja sitten sulanut, mutta onneksi yhteysalus Ormsö sai lopulta varaosansa ja pääsi liikenteeseen. Vaikka maa oli vielä kosteaa, päätimme…
Written by
-
Maatöitä ja syyskylvöjä
Lue lisää: Maatöitä ja syyskylvöjäLokakuussa työvuorolistalleni osui kaksi perättäistä viikonloppuvapaita. Molemmat olivat niin lyhyitä, että jouduimme palaamaan jo sunnuntai-iltana. Niinpä syyshommat tehtiin osissa. Koska meillä ei edelleenkään ole autoa, työt ajoittuivat lauantaipäiville. Syksy oli jo sikäli pitkällä, että vankkurin sijasta majoituimme kerrostalokaksioon Haapsaluun. Matka sinne sujui hyvin, sillä pääsimme lähtemään jo iltapäivällä. Eckerön Finlandia-alus saapuu Tallinnan satamaan sopivasti tuntia…
Written by
-
Korjaamme satoa ja siivoamme rantaa
Lue lisää: Korjaamme satoa ja siivoamme rantaaSyyskuun viimeinen viikonloppu oli tyyni ja aurinkoinen. Tarkenimme hyvin vankkurissamme, vaikka sunnuntaina sää alkoi kylmetä. Lauantai oli vielä poikkeuksellisen lämmin. Siivosimme rannan poissaoloviikkojemme aikana kertyneestä merilevästä. Meriheinää ja ruskolevää oli koko rannan mitalta leveä ja paikoin paksukin kerros. Puhdasta tuli kuitenkin poikkeuksellisen nopeasti, sillä saimme uuden ystäväpariskunnan avuksemme. Haapsalun keskustassa kerrostalossa elelevä pariskunta silminnähden nautti…
Written by
-
Loppukesän verkkaiset päivät
Lue lisää: Loppukesän verkkaiset päivätVuoden 2025 kesä oli sateinen. Hyvä puoli: kasvimaita ei tarvinnut juurikaan kastella. Alkukesän kylmyyden takia sato jäi kuitenkin odotettua pienemmäksi. Ja etanat. Niitä oli kaiken kokoisia. Metsämansikoita poimiessa sormiin tarttui sellaisia aivan pieniä, noin sentin mittaisia. Kaalimaalta sen sijaan löytyi kookkaampia ja pullukoita, vaikka olimme yrittäneet suojata maan hallaharsolla. Ensi vuonna täytyy hankkia oikea etanaverkko.…
Written by




