Rakennuslaina Virosta - vihdoinkin!
Virossa jotkut asiat tapahtuvat käänteisessä järjestyksessä. Esimerkiksi rakennuksen on oltava lähes valmis, ennen kuin saa rakennuslainaa. Me yritimme ratkaista tämän asian myymällä rivitalo-osakkeemme ja muuttamalla mahdollisimman pienellä omavastuuosuudella hankittuun kerrostalo-asuntoon. Näin saimme rahoitettua autotallin, jota kipeästi tarvitsimme säilytystilaksi. Pääsimme myös aloittamaan talon rakentamisen.
Pekkaa rahoituksen järjestyminen huoletti alun alkaenkin. Minä olin paljon huolettomampi. Kyllähän kaksi vakavaraista työssäkäyvää ihmistä aikanaan lainan saisi. Kuinka väärässä olinkaan! Edessä oli varsinainen esterata. Ensiksikin rakennuslainaa varten tarvittiin pankin hyväksymän kiinteistövälitysyhtiön hinnoittelijan hinta-arvio. Valitsemamme hinta-arvioija ei edes luvannut tulla paikalle ennen kuin talossamme on katto. Katto onneksi järjestyi suomalaisella kulutusluotolla.
Hinta-arvioijan rapotti oli kattava ja maksoi 600 euroa. Arvioija oli ylpeä työstään ja antoi ymmärtää, että sillä kyllä irtoaa laina pankista kuin pankista. Kannattaa kilpailuttaa. No eihän se niin mennyt. Swedbank ilmoitti heti suoraan, ettei se anna lainaa vanhuksille. SEB pankille taas ei sopinut se, että maksoimme veromme Suomeen, jossa myös työskentelimme. Bigbank ilmoitti verkkosivuillaan selkeästi, että se vaatii laina-asikkailtaan Viroon rekisteröidyn osoitteen, joten sinne emme olleet edes yhteydessä. Saman päätöksen teimme LHV pankin suhteen. Se nimittäin lupasi auliisti ottaa ulkomaalaislta hakemuksia vastaan, mutta niiden käsittelystä veloitettaisiin eikä rahoja palautettaisi oli päätös mikä hyvänsä. Coop pankki, jossa Pekka jo oli asiakkaana antoi meille positiivisen automaattilupaksen. Yllättäen sieltä löytyivät minunkin tietoni, vaikka en ensi yrittämällä sieltä tiliä saanutkaan.
Kymmenen arkipäivän kuluttua lainaneuvottelija otti meihin yhteyttä ja lähetimme hänelle rakennusyrittäjän ja rakennusvalvojan kanssa tehdyt sopimukset. Sähköpostin liitteenä saamamme todella leveä Excell-taulukko sen sijaan vaikutti vähintäänkin hämmentävältä. Taulukon päiväys oli 2021 ja viestissä siihen viitattiin sanalla esimerkki. Kysyimme neuvoa rakennusyrittäjältämme, mutta hänkään ei ollut koskaan aiemmin moista nähnyt. Hän lupasi soittaa lainaneuvottelijallemme ja kertoi sen jälkeen meille, että aikataulu oli se tärkein, jotta lainan maksu voitiin ajoittaa oikein. Päädyin rakentamaan oman taulukon, josta jo tehdyt työt jätin pois. Sen jälkeen Coop pankista ei kuulunut enää mitään.
Kuukauden kuluttua tiedustelin, onko laina-asiamme edennyt. Sain vastaukseksi, että en ollut täyttänyt Excelliä. Rakennusyrittäjämmekään ei sitä halunnut täyttää, joten minun oli tartuttava toimeen. Parhaani mukaan yritin sovittaa meille tehtyä kustannusarvioita pankin vaatiman Excellin raameihin. Excellissä oli neljä vaihetta. Ensimmäiseen vaiheeseen kirjasin kaikki jo tehdyt työt. Sen loppusumma kohosi huomattavasti korkeammaksi kuin kiinteistönvälittäjän hinta-arvio. Sitten jaoin tekemättömät työt kolmeen suurin piirtein samanhintaiseen vaiheeseen ja merkitsin niille valmistumisajat. Excellin mukaan oli liitettävä myös otteet käyttötileistämme kuuden kuukauden ajalta, koska lainahakemuksen mukana lähettämämme olivat vanhentuneet. En ymmärrä, miksi ostokäyttäytymisemme kiinnostaa pankkeja niin kovasti. Usein iltavuoroissa käyn ostamassa lähikaupasta valmiin voileivän. Se näkyy pankkitililläni vajaan viiden euron maksuna. Onkohan tämä pankille tärkeäkin tieto?
Taas Coop pankki vajosi hiljaisuuteen. Päätimme hakea lainaa Citadele pankista. Sielläkin oltiin kiinnostuneita verotiedoistamme. Lähetimme sinne verotodistuksemme, palkkatodistuksemme ja tietenkin taas tiliotteet. Mitään ei enää kuulunut, mutta yllättäen Coop pankki otti yhteyttä ja halusi jälleen yhdet tiliotteet lainatarjousta varten. Tällä kertaa tarjous todellakin tuli, mutta siinä oli kaksi reunaehtoa: minun oli saatava pankkitili avattua ja talolle oli saatava vakuutus. Kumpikaan ei ollut itsestään selvää.
Tallinnassa pankkivirkailija tarkisti lainatarjouksen kahdesti ennen kuin suostui välittämään tilinavauspyynnön esihenkilölleen. Mutta tili tuli. Myös vakuutuksen saimme, mutta emme suinkaan pankin kautta vaan oman vakuutusyhtiömme. Vakuutuksen saaminen alun perinkin oli oma lukunsa.
Kun olimme saaneet vankkurin tontille, aloimme säilyttää siellä moottorisahaa, raivaussahaa ja polkupyöriä. Halusimme lukitulle tilalle vakuutuksen, joten vierailimme Ifin konttorissa Tallinnassa. Meidät otti vastaan hämmentyneen oloinen nuori tyttö, joka hämmästeli näyttämäämme vankkurin kuvaa.
- Voiko tällä ajaa?
- No ei voi.
Sitten ei saatu liikennevakuutusta eikä mitään muutakaan vakuutusta. Tyttö lupasi kysyä neuvoa esihenkilöltään, mutta mitään yhteydenottoa emme tähän päivään mennessä ole saaneet.
Jokunen vuosi myöhemmin, kun autotalli jo oli valmis, liityimme Haapsalun Seudun Suomi-Seuraan ja sitä kautta meille selvisi, että vakuutusyhtiö Seesamilla työskenteli suomea puhuva vakuutusvirkailija. Otimme häneen yhteyttä ja pitkällisen selvittelyn ja kuvien lähettämisen jälkeen meillä oli vakuutus. Koska pelkkää autotallia ei ollut mahdollista vakuuttaa, vankkuri luokiteltiin asuinrakennukseksi. Olimme tyytyväisiä: meillä oli vakuutus. Rakennukselle meille ei luvattu vakuutusta ennen kuin talo olisi suljettu niin hyvin, etteivät myrskyt, kosteus tai sade pääsisi sisään. Muovit ikkunoissa eivät riittäneet. Heti pankkitilin avaamista seuraavana viikonloppuna matkustimme Rohukülaan kiinnittämään lastulevut ikkunoihin. Vähän hassultahan se tuntui. Ensimmäinen, mitä rakennusyrittäjämme rahoituksen järjestyttyä tekisi, on levyjen irroittaminen ja ikkunoiden kiinnittäminen. Mutta teimme mitä käskettiin, ja heti seuraavana maanantaina saimme vakuutustarjouksen, jonka oitis hyväksyimme.
Saman viikon perjantaina meillä oli aika notaarille. Pieni jännitysmomentti liittyi tähänkin. Torstaiaamuna sain tiedon, että minun – ja nimen omaan minun – pitää todistaa siviilisäätyni. Ensimmäinen ajatus oli, että Pekka voisi saada avioliittotodistuksen Vantaankosken seurakunnasta, jonka kirkkoherran virasto sijaitsi kiven heiton päässä kodistamme. Mutta ei sieltä saanut. Minä sain tulostaa omani Digi- ja väestötietoviraston verkkosivuilta ja se maksoi 14 euroa. Seurakunta ei ollut moisesta koskaan kuullutkaan. Virkatodistuksen, jossa näkyi siviilisääty sai tilattua sähköpostiin 40 eurolla. Ja Pekka, toisin kuin minä, maksaa kirkollisveroa. Kaiken lisäksi minun avioliittotodistukseni riitti notaarille.
Lähdimme matkaan torstai-iltana ja vietimme yön laivalla. Matka meni rauhallisesti. Vierailimme tanssilattialla, kuten yllätykseksemme myös joulupukki, mutta maltoimme mennä ajoissa nukkumaan. Aamulla menimme Reval Caféhen aamiaiselle. Sähköpostista huomasimme notariaatin alkaneen huolestua Pekan englannin kielen taidosta. Ilman tulkkia kuitenkin selvittiin. Talomme ikkunat tai niiden puute nousivat kuitenkin jälleen kerran puheenaiheeksi. Mutta meillä oli jo vakuutus, ja olimme sen Coop pankille lähettäneet. Jäljellä olevat vaatimukset olivat enää usean sadan euron notariaattimaksu sekä 150 euron valtionvero. Ei ole omaisuuden panttaaminen Virossa halpaa. Yllättäin maksut olivat minun nimelläni ja myös ensimmäinen lainaerä maksettiin minun tililleni. Olin muuttunut kanssahakijasta päälainanhakijaksi. Elämä on yllätyksiä täynnä!