Vaellamme Osumin kanjonissa ja kiipeämme Beratin linnalle
Majatalo Lumi Strumi on täsmälleen siinä paikassa, missä Google maps väittää sen olevan. Tulemme toista tuntia liian aikaisin, mutta emäntämme on silti heti portilla vastassa. Hän tuo meille kahvia ja Pekalle lasin rakia.
Berat kuuluu yhdessä Gjirokastërin kanssa Unescon maailmanperintöluetteloon. Ottomaaniaikainen vanhakaupunki kohoaa vuorenrinteellä bysantin aikaisen linnan alapuolella. Rinteeseen rakennetut talot luovat vaikutelman päällekkäin pinotuista ikkunoista, ja siitä Berat on saanut lempinimen tuhansien ikkunloiden kaupunki.
Me lähdemme kävelemään kohti kaupungin keskustaa. Nälkäisinä ohitamme monta kahvilaa. Mistä täältä saa ruokaa? Tulemme kävelykadulle, jossa ravintoloita on pitkä rivi. Menemme niistä ensimmäiseen. Tilaamme viiniä ja alkupalat. Pääruuaksi otamme valikoiman perinneruokia kahdelle. Tämä osoittautuu vakavaksi virheeksi. Ainakin olisi pitänyt jättää alkupalat pois. Tarjoilulautanen on valtavan kokoinen. Erilaisia ruokia on ainakin kuudelle. Onneksi kasvisvaihtoehdot vähän keventävät kokonaisuutta. Harmillisen paljon meiltä jää kuitenkin syömättä.
Päivä Beratissa kääntyy illaksi. Pimeyden laskeutuessa ikkunarivistö vuorenrinteellä pääsee oikeuksiinsa. Näkymä on todella kaunis. Kyllä tänne kannatti tulla.
Seuraavana aamuna lähdemme katsomaan Ossumin kanjonia. Ajamme kapeaa vuoristotietä Çorovodëen. Ohitamme laiduntavia lampaita ja muutaman aasin. Lammaspaimenet ovet iäkkäitä miehiä, jotka kantavat harteillaan pitkiä keppejä. Kepeillä he tarvittaessa hätistävät karjan pois ajotieltä.
Mieli tekisi patikoimaan, mutta sää vaikuttaa hieman epävakaalta. Olemme löytäneet netistä https://www.hitchedandhiking.com/hikes/osumi-canyon-albanias-grand-canyon patikointiohjeen, joka kehoittaa aloittamaan Ossum-joen ylittävältä riippusillalta ja kävelemään karhuja vältellen ja maisemia ihaillen punaiselle metallisillalle, jolta palataan kaupunkiin joen toista puolta pitkin.
Aika moni reppuselkäinen henkilö ylittää riippusillan ja lähtee kävelemään jokivartta pitkin. Me kuitenkin jänistämme ja lähdemme ajamaan tienviittojen mukaan. Matkalla pysähtelemme näköalapaikoille. Yhdellä niistä istuu mies kirves vieressään. Maaseudulla miehillä vaikuttaa usein olevan kirves mukanaan. Muualla näky olisi pelottava, mutta täällä tilanne vaikuttaa aivan normaalilta. Mies viittaa ystävällisesti turistinähtävyyden, morsiamen aukon, suuntaan. Tällä kohtaa legenda kertoo kallion nielaisseen pakkoavioliittoa paenneen neidon.
Opasteet johdattavat meidät paikkaan, josta pääsee joen rantaan kävelemään. Vähän matkan päässä on vanha silta, joka ei vaikuta kovin turvalliselta. Paluumatkalla käymme etsimässä punaisen sillan, jolle olisimme patikoineet, jos olisimme tienneet sään pysyvän kuivana. Rohkeasti ajamme sen yli, mutta sitten tie muuttuu sen verran huonoksi, että jatkamme kävellen. Virtaavan veden äänen johdattamina tulemme toiselle, pienemmälle kanjonille. Tästä oletattavasti olisimme patikoineet, ellei Albanian sää olisi niin arvaamaton. Nyt ilma oli lämmin, suorastaan kuuma.
Palatessamme asumuksellemme kohtasimme pihamaalla emäntämme.
Onko teillä nälkä?, hän kysyi.
Vastattuamme myöntävästi rouva kantoi meille spagettia tomaattikastikkeessa. Levättyämme päätimme lähteä vielä kiipeämään linnalle, sillä säätiedotus ennusti seuraavalle päivälle sadetta. Niin se muuten ennusti jokaiselle päivälle, mutta onneksi sateet useimpina päivinä olivat vain kuuroja.
Matkalla poikkesimme Beratin kirkossa, jonka huomasimme olevan auki.
Sitten alkoi kiipeäminen jyrkkää mäkeä pitkin. Pekkaa alkoi matkan rasitus jo harmittaa, mutta onneksi ennen linnaa oli vielä yksi terassiravintola auki. Nautimme oluet ja katselimme allamme levittyvää maisemaa.
Beratin linnan alueella oli lisää ravintoloita sekä kapeita kujia. Ennemmän kuin linna, kyseessä oli asuma-alue, jossa oli jäänteitä vanhasta linnoituksesta.
Palasimme takaisin kävelykadulle ja menimme aperitiiville drinkkibaariin, jonka mainoksessa oli pisin drinkkilista. Paikka oli nappivalinta. Sen pitäjä kertoi asuneensa vuosia Ruotsissa, mutta muuttaneensa takaisin, koska viellä oli liikaa maahanmuuttajia. Entisen maahanmuuttajan suusta kommentti kuulosti varsin huvittavalta. Jotain hän tiesi myös Suomesta, sillä kaiuttimista alkoi soida Dingon musiikki. Illalliselle menimme samaan paikkaan kuin edellisenäkin iltana, mutta nyt tilasimme maltillisemmin.
Säätiedotus piti paikkansa. Albanialaiset itse vaikuttivat sateisiin varsin tottuneilta. He kulkivat tyynesti sateenvarjojensa alla. Jokaisen ravintolan eteisessä näytti olevan astia, johon märkä sateenvarjo jätettiin, ja josta se taas lähtiessä otettiin. Lisäksi alueella tuuli harvoin, mikä merkitsi sitä, ettei sade tullut vaakasuoraan kastelevasti vaan vesi satoi suoraan ylhäältä alas, joten sateenvarjo todellakin suojasi. Me kuitenkin lepäsimme huoneessamme ja odotimme sateen taukoamista, ennen kuin lähdimme liikkeelle.
Matkalla taivas repesi vielä kerran ja vetäydyimme suojaan lähimpään kahvilaan. Tilasimme ”pitkän” kahvin ja paikallisen rakin. Yllätykseksemme lasku oli vain reilut pari euroa yhteensä. Sateen tauottua jatkoimme matkaa. Päätimme vierailla Ossum-joen toisella puolella Gorocassa. Ylitimme joen kävelykadun päässä olevaa komeaa kävelysiltaa pitkin ja palasimme toista, edempänä olevaa pitkin. Tässä välissä pistäydyimme lounaalla traditionaalista ruokaa mainostavassa Tradita e Beratit -ravintolassa.
Tarkoituksenamme oli nauttia kevyt lounas ennen linnavuorelle kiipeämistä, mutta toisin kävi. Tarjoilija ilmoitti, että kyseessä on museoravintola, jonka ruokalistalla oli vain yksi vaihtoehto: maistelumenu. Koska kyseessä oli perus turistimenuun hinta, 30 euroa kahdelta, tyydyimme kohtaloomme. Hintaan sisältyivät myös alkupalat, joten aterian koko ei ollut yhtä järkyttävä kuin ensimmäisen Beratin iltanamme. Täydellä vatsalla linnavuorelle kiipeäminen oli kuitenki oma urakkansa.
Menimme nyt eri reittiä kuin edellisenä iltana. Gorica-silllata käännyimme vasemmalle ja seuraavasta liikenneympyrästä aloitimme kiipeämisen Googlen ohjeiden mukaan. Päällystämätön tie kapeni ja mutkitteli. Sen varrella oli asuintaloja ja muutama majatalo. Emme ehtineet Pyhän kolminaisuuden kirkolle ennen ilta neljää, jolloin se sulkeutui. Mutta tuskin sinne on ehtinyt moni muukaan, silla Google mapsistäkin löytyy sisäkuvia varsin rajallisesti. Päivänvalossa löysimme kuitenkin Konstantinus Suuren pään sekä Punaisen moskeijan tornin.
Sitten meidät yllätti jälleen vesisade. Juoksimme suojaan ravintolan terassin edustalle. Ravintola oli jo sulkenut ovensa. Sieltä meidät vinkkasi kyytiin jonkinlainen pimeä taksi, joka vei meidät takaisin keskustaan 500 lekellä eli viidellä eurolla.
