Siniseltä silmältä Butrintiin ja Sarandan linnalle
Aamulla oli aika lähteä katsomaan vielä yhtä Unescon maailmanperintökohdetta, Butrintia. Se on kreikkalaisten perustama kaupunkivaltio, josta myöhemmin tuli roomalainen siirtokunta. Matkalla poikkeamme toiselle tärkeälle nähtövyydelle, Syri i kaltërille eli Siniselle silmälle. Vedenalainen virtaus muodostuu 18 lähteestä, jotka muodostavat silmän muotoisen kuvion.
Pysäköintipaikalta on lähteelle kahden kilometrin kävely. Turistiaikaan heikkojalkaiset voivat ostaa lipun turistijunaan. Maaliskuun lopussa sellaista ei kuitenkaan vielä ole liikenteessä. Onneksi tänään ei sada ja sää on suorastaan lämmin.
Jokivartta seuraava reitti on uskomattoman kaunis ja lähde itsessään todella sininen. Sen on mitattu olevan ainakin 50 metriä syvä. Vesi tuntuu viileältä kuin alkukesän uimavedet Suomessa. Kerrotaan, että monet uivat täällä, vaikka uiminen onkin erikseen kiellettyä. Ehkä juuri siksi paluumatkalla kohtaamamme suomalaisnuorukaiset aikovatkin niin tehdä.
Reitti Burtintiin kulkee Sarandën ohi ja Ksamilin läpi. Ksamil sijaitsee pitkällä ja kapealla maa-kaistaleella Joonianmeren ja Butrintin järven välissä. Ksamil on osa Albanian rivieraa ja suosittu rantalomakohde, eikä ihme, sillä vesi on kristallinkirkasta eikä muualla Albaniassa ole valkoisia hiekkarantoja.. Eräs matkatoimisto mainostaa Ksamilia Albanian kruununjalokivenä ja myös vertaus Malediiveihin on suosittu. Maalis-huhtikuun vaihteessa Ksamil vaikuttaa tyhjältä. Hotelleja on paljon, sekä rakenteilla olevia että valmiita, mutta valtaosa ravintoloista on kiinni. Kesällä tällä pienellä alueella mahtaa olla tungosta.
Butrintin pysäköintialueelle saapuessamme olimme jo sen verran nälkäisiä, että päätimme ennen alueelle menoa pistäytyä syömässä. Ainut ravintola lähietäisyydellä kuului hotelli Livialle. Ilma oli sen verran lämmin, että asetuimme vihreälle terassille. Meren läheisyydestä inspiroituneen päätin tilata äyriäispastan. Puolisoni söi savukanarisoton. Molemmat ruuat olivat hyviä, vaikkakin hintavia, ja valmistuvat kohtuuajassa.
Edellisellä talvilomallamme Ateenassa saimme pienoisen yliannostuksen arkeologisista raunioista. Pienellä niemellä, Korfunsalmeen vietaavan kanaalin ja Butrintinjärven välissä, sijaitsevalla Butrintilla on kuitenkin aivan oma viehätyksensä. Alue on vihreä ja osaan raunioista käveltiin vesialtaan ylitse siltaa pitkin. Vedessä asui lukuisia kilpikonnia sekä kirkkaan vihreitä sammakkoita, jotka pitivät kimeää ja kovaa ääntä. Kiersimme koko alueen. Kävimme Järviportilla, Leijonaportilla sekä komean Venetsialaisen linnan pihalla, mutta vaikuttavimmaksi alueella koimme kyllä sammakot.
Heti palattuamme autolle, saimme taas sateen niskaamme. Sade kuitenkin loppui pian, joten paluumatkalla päätimme poiketa vielä Sarandën linnalle. Lekursin linna rakennettiin 1500-luvulla korkean kukkulan huipulle. Lekursin linna sisältyy osana moniin opastettuihin kierroksiin. Sinne on myös mahdollista kävellä Sarandësta, mutta aika huikoinen nousu linnalle on. Onneksi tulimme autolla. Näkymät alla levittäytyvään rannikkokaupunkiin ovat mahtavat. Kaupunki ulottuu pitkälle molempiin suuntiin Sarandan lahden ympäri. Linna toimii nykyisin ravintolana. Terassi on valtava, mutta se on tyhjä. Ravintola on suljettu. Otamme valokuvia ja lähdemme pois, vaikka isäntämme Tiranassa kehoittikin meitä olemaan paikalla juuri ilta viideltä. Ymmärrämme kyllä miksi: matkalla takaisin Gjirokastëriin aurinko värjää taivaanrannan syvän punaiseksi. Näky olisi varmasti linnavuorelta aivan mahtava.
