Omia polkuja pitkin – budjettimatkaajan ABC

 

mies matkalaukkujen kanssa

 

Sateinen ja viileä alkukesä on omiaan nostamaan kaukokaipuuta. Kun halu lentää etelämmäksi iskee, mutta lomasäästöt ovat valuneet muualle, voi joko etsiä halpoja äkkilähtöjä tai etsiytyä halpalentoyhtiöiden sivustoille.

 

Kohde vai hinta edellä?

 

Budjettimatkan suunnittelun aloittamiseen on kaksi pääväylää riippuen siitä, onko matkakohde jo valittu vai valitaanko se sen hetkisen tarjonnan mukaan. Itse lähden useimmiten liikkeelle vierailemalla Ryanairin ja Wizzairin nettisivuille. Myös Norwegianilla on usein hyviä tarjouksia varsinkin, jos matkan ajankohta joustaa. Jos kuitenkin toivot pääseväsi tiettyyn kohteeseen, eivätkä halpalentoyhtiöt lennä sinne, voit vaikkapa Ebookersin verkkosivuilta selvittää, mitkä lentoyhtiö sinne lentävät. Sitten voit siirtyä etsimään tarjouksia k.o. lentoyhtiöiden sivuilta. Toisinaan niitä jopa löytyy. Itse pääsin toissa keväänä (2024) Ateenaan KLM/Air France -yhdistelmällä. Lennot maksoivat noin sata euroa suuntaansa eikä lentolaukuista peritty lisämaksua.

 

Halpalentoyhtiöiltä lentoa varatessa täytyy ottaa huomioon, että perushintaan sisältyy vain pieni käsimatkatavara. Lentolaukusta pitää maksaa erikseen. Sama käytäntö on jostain syystä myös Finnairilla, vaikka sitä ei halpalentoyhtiönä pidetäkään. Siihen kaikkein halvimpaankin lentolippuun voi kuitenkin kaikilla lentoyhtiöillä ostaa lisäpalveluita, kuten sen lentolaukun. AirBalticilla sisältyy 8 kilon laukku jopa hintaan. Useimmilla sivustoilla lentolaukun, ja tarvittaessa ruumalaukunkin, voi lisätä henkilötietojen syöttämisen jälkeen. Ainoastaan Ryanairilla kannattaa valita lentolaukullinen vaihtoehto jo varauksen alussa, sillä laukkujen kanssa "regular" vaihtoehto on todennäköisesti "basicia" edullisempi, koska "regular" sisätää nykyisin myös varatun istumapaikan. Jos et matkusta yksin ja haluat istua seuralaisesi vieressä, Ryanairin "random seat allocation" todellakin on random. Norwegianilla ja Finnairilla pääseen samalla varauksella yleensä istumaan vierekkäin ilman lisämaksuakin. 

 

Älä osta ylimääräistä

 

Jos siis suunnittelet viikonloppureissua pidempää matkaa, valitse Ryanairin valikosta vaihtoehto ”regular”. Siihen sisältyy 10 kiloa painava lentolaukku ja jonkinlaisen istumapaikan varaus. Paikkaa varatessa täytyy kuitenkin olla tarkkana, sillä vaikka maksulliset vaihtoehdot onkin merkitty, Ryanair tarjoaa samaa paikkaa paluumatkalle pienestä lisämaksusta. Ryanair on aina sisällyttänyt varausjärjestelmäänsä pieniä ansoja, joten loppusummaa kannattaa tarkkailla varausprosessin aikana. Aina, kun Ryanair tarjoaa jotain extraa, kuten nopeampaa jonoa turvatarkastuksessa, maksullinen vaihtoehto näkyy näytöllä kirkkaalla värillä, kun taas ”no thanks” lukee valkoisella pohjalla hyvin vaatimattomasti. Matkavakuutustarjoksen sentään voi ohittaa vain painamalla ”Continue”. Muilta osin Ryanair ei muista lentoyhtiöistä eroa. Ja tarkkana kannattaa olla muidenkin lentoyhtiöiden sivustoilla. Esimerkiksi Finnair valitsee automaattisesti asiakkaan puolesta vaihtoehdon ”Economy Classic”, joka on olennaisesti kalliimpi kuin lentolaukuton ”Economy Superlight”. Varatessa ruksi eli pallero on siis vaihdettava keskivaihtoehdosta vasemmalle.

 

Etsi, tarkista, toteuta

 

Kun matkakohde on päätetty ja lennot ostettu, on aika varata majoitus sekä pohtia, miten sinne lentokentältä parhaiten pääsee. Tässä vaiheessa kannattaa tarkistaa, missä lentokenttä sijaitsee. Esimerkiksi Ryanair lentää Helsingistä, Lappeenrannasta ja Rovaniemeltä Bergamoon, vaikka se väittää lentävänsä Milanoon. Bergamon lentokenttä Orio al Serio sijaitsee noin 50 kilometrin ja tunnin ajomatkan päässä Milanosta.

 

Bergamo vanhasta kaupungista nähtynä

 

Bergamo soveltuu matkakohteeksi jo itsessään, koska siellä on ihastuttava, kukkulalle rakennettu vanha kaupunki, Città Alta, sekä suuri ostoskeskus aivan lentoaseman kupeessa. Jokaisen lentoaseman verkkosivuilla kerrotaan parhaat joukkoliikenneyhteydet juuri tältä lentoasemalta. Monesti bussi- tai junayhteys löytyy useampiinkin kaupunkeihin, mikä antaa lisää vaihtoehtoja matkan suunnitteluun.

 

Majoitus kannattaa valita joltakin isolta ja luotettavalta sivustolta, kuten Booking.comista tai vastaavasta. Kun sopiva majoitus on löytynyt, kannattaa varaussivuston tiedot vielä tarkistaa majoittajan omilta sivuilta. Esimerkiksi sisäänkirjautumisajat ovat Booking.comissa valitettavan usein väärin. Toisinaan myös varauksen tekeminen suoraan hotellin tai hostellin omilta sivuilta tulee edullisemmaksi, etenkin silloin, kun samalla liittyy k.o. hotelliketjun jäseneksi.

 

Majapaikkaa valitessa asiakasarviot kannattaa lukea huolella. Tripadvisorista vai valita luettavaksi pelkät huonot arvostelut. Ne ovat kaikkein mielenkiintoisempia. Se, että jollakulla kaikki sujui hienosti, ei nimittäin kerro vielä mitään. Ei toki sekään, että paikka oli kurja, koska koko ajan satoi. Negatiivisi arvioita lukiessasi kysy itseltäsi: ”Onko tämä minulle ongelma?” Edulliset apartmentit sijaitsevat usein ruman portaikon yläpäässä ilman hissiä, mutta voivat muutoin olla varsin viihtyisiä. Normaalikuntoiselle matkaajalle rappuset eivät ole ongelma. Turvattomuus, melu ja likaisuus sen sijaan ovat. Joskus ennalta tiedettyyn ongelmaan löytyy myös ratkaisu. Vuosia sitten asuimme nuorimpien lapsen kanssa edullisessa perhehuoneessa parin juna-aseman päässä Pariisin Disneylandita. Hotelli sijaitsi viheralueella ilman kunnollista ilmastointia. Tripadvisorissa oli kuva vuoteelle tapetuista lukuisista hyttysistä. Me toimme mukanamme liimattavan hyttysverkon ja tuuletimme ikkunan kautta koko vierailumme ajan.

 

Paitsi majapaikkaa ja yhteyksiä, myös matkustusajankohtaa kannattaa mahdollisuuksien mukaan miettiä etukäteen. Ruuhkahuippuja kannattaa välttää sekä korkean hinnan että matkustusmukavuuden takia. Etenkin niistä kaikkein suosituimmista kaupunkikohteista, kuten Praha, Venetsia tai Firenze saa paljon enemmän irti, kun tungos on pienempi ja jonot lyhyempiä. Lämpöä ja aurinkoa tarvitaan etupäässä rantalomilla, kaupungeissa ne saattavat läkähdyttää. Lisäksi tärkeimpiin nähtävyyksiin, joissa aikoo vierailla, kannattaa liput ostaa riittävän aikaisin etukäteen. Esimerkiksi Alhambran maurilaiseen Nasridien palatsiin Granadassa otetaan päivässä vain rajallinen määrä vierailijoita, joten hetken mielijohteesta sinne ei edes pääse. Muutoinkin aikaikkunalliset ennakkoliput vähentävät jonotusaikaa olennaisesti.

 

Alhambran linnoitus

 

Ennen matkaa minulla on tapana etsiä kartalta tärkeimmät nähtävyydet ja suunnitella kulkureitit niiden välille. Jos kohteet ovat kaukana toisistaan tai majoitumme etäänpänä keskustasta, yritän etsiä tietoja myös joukkoliikenteestä ja lippuvaihtoehdoista. Toisiaan lähinnä olevat nähtävyydet ryhmittelen saman päivän aikana käytäviksi. Vävy nauraa minun ”To do” -listoille. Kun tyttären perhe matkustaa, kohteena on usein all inclusive hotelli uima-altaineen. Ehkäpä minun lapseni ovat kävelleet tarpeeksi nähtävyyksien perässä? Toki nähtävyyksien sijaan voi kartalta etsiä valmiiksi myös parhaat uimarannat tai ostoskadut. Myös monissa matkaoppaissa on tarjolla kivoja kävelyreittejä.

 

Näillä ohjella voit alkaa pakkaamaan, mutta muista, että lentolaukku saa painaa vain 8-10 kiloa lentoyhtiöstä riippuen.