Gjirokasterin kivikaupunki
Viimeinen varsinainen matkakohteemme oli Unescon maailmanperintökohteen toinen puolikas, Gjirokastër. Siellä majoituimme Villa Brahoon. Majoitus ei ollut aivan helppo löytää, vaikka isäntämme lähettikin meille opastusvideon. Videokuva kulki sen verran eri tahtia automme kanssa, että meillä oli tuntuvia vaikeuksia saada kuva ja maisema vastaamaan toisiaan. Google Mapsistä ei tällä kertaa ollut apua, sillä se itsepintaisesti halusi ajattaa meidät portaiden kautta. Toisella yrittämällä onnistuimme pääsemään perille. Sinne oli noustava kapeaa tietä korkealle mäelle, mutta perillä maisemat korvasivat vaivan.
Gjirokastërin vanha kaupunki sijoittuu Beratin lailla vuoren rinteelle, mutta alue on laajempi ja mukulakivisiä katuja reunustavat lukuisat ravintolat ja matkamuistomyymälät. Valitsimme illallispaikaksi yhden ravintoloista. Paluumatkalla majataloomme alkoi taas vaihteeksi sataa. Menimme sisään pieneen kauppaan. Meiltä mitään kysymättä kauppias ojensi meille sateenvarjon. Ostimme myös illaksi pari olutta. Kun kysyimme, olisiko rakia, meidät ohjattiin kaupan takahuoneeseen, jossa hämmästykseksemme oli pieni ravintola. Albaniassa voi varautua yllätyksiin.
Vähän matkaa tietä alaspäin, juuri ennen risteystä, josta kääntyisimme majatalolle, oli vaatimattoman näköinen baari. Hetken mielijohteesta poikkesimme sinne iltaoluelle. Sisällä oli pääosin meidän ikäistä, siis hieman vanhempaa, väkeä. He vaikuttivat kanta-asiakkailta, mutta ottivat meidät vastaan lämpimän uteliaasti.
Seuraavana päivänä oli ohjelmassa Gjirokasterin 1100-luvulta peräisin olevan kivilinnan valloitus. Aamiaisen jälkeen lähdimme laskeutumaan majapaikastamme maantielle. Oikereitti kulki jonkinlaisen kanatarhan ohi. Komea kukko sen sijaan kuljeskeli tienvarsipöheikössä vapaana. Nousimme tietäpitkin vanhaan kaupunkiin, ja sieltä jatkoimme nousua linnalle tienviittojen
mukaisesti. Mukulakivinen katu jyrkkeni jyrkkenemistään. Ohitimme muutaman hotellin sekä pari matkalaukkujaan ylämäkeen raahaavaa turistiparkaa. Olimme selvästikin tehneet oikean valinnan majoittuessamme vanhan kaupungin ulkopuolelle.
Gjirokasterin linna ei ole turistialue, vaan ihan oikea linnoitus. Sinne pitää ostaa pääsylippu, mikä oikeuttaa tutustumaan sotamuseoon sekä yleensäkin linnan alueeseen. Näytteillä olevat tykit ovat ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikaisia. Linnan pihalla on myös Tiranaan pakkolaskun tehnyt amerikkalainen lentokone, joka kylmän sodan aikana tulkittiin vakoilukoneeksi.
Linnalta lähdemme etsimään Ali Pashan siltaa. Ennen sitä pysähdymme kuitenkin syömään. Heti linnalta alas tultuamme alkoivat ravintoloiden sisäänheittäjät tehdä työtään vähän turhankin tunkeilevasti. Huomasimme kadunkulmassa viihtyisän näköisen tavernan, joka väitti olevansa Trip Advisorin Travelers' Choice. Se tuntui turvalliselta vaihtoehdolta. Taverna Tradicionale Kardhashi vaikutti viihtyisältä niin ulkoa kuin sisältäkin. Varttuneeseen ikään ehtinyt rouvashenkilö toivotti meidät tervetulleeksi ja toi ruokalistan. Nyt ymmärsimme jo tilata varovasti. Lihapulla-annokset, joihin sisältyi neljä lihapullaa sekä yksi peruna- ja yksi salaattiannos.
Albaniassa ruoka-annokset selkeästikin jaetaan. Tarjoilija asettaa tilatut tuotteet ruokailijoiden väliin ja antaa jokaiselle yhden pienen lautasen. Näin tälläkin kertaa, mutta sitten tuli yllätys: ruokailtuamme sopivan täyttävän aterian – lihapullat olivat pitkulaisia, toisinaan kebabeiksi kutsuttuja – meille tuotiin vielä piiraanpalanen jaettavaksi. Sen vielä jaksoimme syödä, mutta sitten emäntämme kantoi meille kokonaista neljä kakunpalaa jaettavaksi. Siitä emme enää selvinneet. Lähtiessämme emäntä pakkasi meille loput kakkupalat mukaan, eivätkä yllätykset tähän loppuneet. Olimme jo ulkona ravintolasta, kun toinen tarjoilija juoksutti meille puoliksi juodun vesipullon. Se kuului ottaa mukaan, kun olimme sen kerran maksaneet.
Näin evästettynä jatkoimme kiipeämistä ylös vuorenrinnettä. Emme me minnekään sillalle päässeet, kaupungin laidalla sijaitsevalle näköalapaikalle ainoastaan. Sillalle meni selkeästi jonkinlainen vaellusreitti, mutta siinä oli irtosoraa sekä isoja pyöreitä kiviä, joten katsoimme parhaaksi pysyä kaupunkialueella ja kääntyä takaisin.
Olimme edenneet jo paljon Gjirokasterin linnaa korkeammalle. Lähdimme laskeutumaan alaspäin kohti vanhan kaupungin keskustaa. Matkalla poikkesimme vielä tutustumassa kuuluisan albanialaisen kirjailijan Ismail Kadaren synnyinkotiin. Gjirokasterissa on paljon talomuseoita. Gjirokasterissa syntyneen diktaattori Enver Hoxhan kotitalossa sijaitsee nykyään etnografinen museo. Valitsimme Kadaren museon yksinkertaisesti siitä syystä, että olimme kulkemassa sen ohi, kun se vielä oli auki. Emme tunteneet Kadaren tuotantoa ennalta, mutta luimme tekstejä museon seiniltä. Ehkä tutustumme myöhemmin lähemmin. Hänen teoksiaan on suomennettu.
Vanhassa kaupungissa mieleemme nousi kysymys, missä olivat tavalliset albanialaiset. Turistikauppojen lomassa ei ollut yhtään tavallista vaatekauppaa, markettia tai kampaamoa. Google Mapsin opastamina lähdimme kohti Bulevardi 18 Shtatoria. Rruga Koço Koçollarin ja Bulevardi 18 Shtatorian risteyksessä oli modernilta näyttävä baari. Sen kohdalla alkoi sopivasti sataa, joten poikkesimme sisään. Sieltä onnistuimme saamaan oluen kylkeen rakin sijasta irlantilaisen viskin. Aina välillä on hyvä saada eksotiikan väliin jotakin tuttua.
Levähdettyämme ja sateen lakattua lähdemme kävelemään bulevardia pitkin. Sen varrella on hotelleja, ravintoloita, muotiliikkeitä ja kauneushoitoloita. Pekka kävi ostamassa uudet farkut kohtuu hintaan. Bulevardi 18 Shtatori päättyi valtatielle, jota pitkin olimme saapuneet Gjirokasteriin edellisenä päivänä. Oli viimeinen hetki saada iltapalaa. Olimme jo ohittaneet kaikki kiinnostavimmat ruokapaikat, mutta molemmin puolin risteystä oli kaksi ravintolaa. Menimme niistä toiseen. Siellä oli pelkkä henkilökunta paikalla eikä ruokakaan ollut kaksista. Nälkä sillä sentään lähti. Illan päätteeksi kävimme vielä oluella edellisiltana löytämässämme paikassa.