Pientä jännitystä ilmassa
Viimeviikkoina olemme risteilleet ahkerasti, Coop pankki nimittäin näytti vihreätä valoa lainallemme. Tieto tuli meille suurena yllätyksenä, sillä pankki oli pysytellyt vaiti jo reilun kuukauden. Lopullisessa lainatarjouksessa oli kuitenkin ehtoja: minun olisi avattava pankkitili ja talolle saatava vakuutus. Niinpä marrakuun viimeisellä viikolla lähdimme pikaiselle Tallinnan risteilylle.
Lähdimme matkaan aamun ensimmäisellä aluksella. Edellinen yö jäi lyhyeksi, koska olin ollut töissä puolille öin. Suhteellisen pirteinä istuimme kuitenkin laivan aamiaisbufferissa ja katselimme punertuvaa taivaanrantaa. Ilma oli vaihteeksi sateeton ja taivas muuttui vähitellen yhä punaisemmaksi, kunnes aamuhämärä vei värit. Perillä Tallinnassa päivä oli jo valjennut. Etsiydyimme Coop pankin keskustan konttoriin. Se oli pieni eikä siellä ollut muita asiakkaita.
Esitin Suomen passini sekä virolaisen Digi-ID-korttini. Kerroin niin hyvällä vironkielellä kuin kykenin, että tarvitsen pankkitilin minulle myönnettyä asuntolainaa varten. Samalla esitin tulostamani asuntolainatarjouksen. Pankkivirkailija naputteli tietokonettaan epätietoisen näköisenä. Hän kysyi yhteyshenkilömme nimeä muttei jostain syystä tunnistanut sitä. Näytän puhelimesta hänelle viimeisimmän sähköpostin aiheesta. Viesti on englanniksi, joten virkailija tuntuu ymmärtävän siitä lähinnä sanan ”account”. Tämä auttoi jonkin verran, mutta edelleenkin virkailijaa häiritsi, etten asu vakinaisesti Virossa. No missä edes asuisin, kun talo on vasta rakenteilla? Sovimme, että hän on yhteydessä esihenkilöihinsä ja soittaa minulle. Tähän meidän oli toistaiseksi tyytyminen.
Ennen paluumatkaa Suomeen ehdimme vielä piipahtaa Tallinnan tunnelmallisella joulutorilla. Hirvittävästi aikaa meille ei jäänyt, koska minun oli ehdittävä iltavuoroon töihin. Coop pankista ei koskaan soiteta, mutta käyttötilisopimuksen saan allekirjoitettavaksi vielä samana päivänä. Yksi este oli siis ylitetty, mutta ei tämä suinkaan tähän jää. Olimme lähettäneet vakuutustarjouspyynnön osoitteeseen maakler@cooppank.ee. Sinne piti täyttää lomake, jossa mm. kysyttiin, onko rakennuksessamme ovet ja ikkunat. Koska meillä oli vain ovet, vastasimme ei. Meidän oletuksemme kuitenkin oli, että jos pankki vaatii meiltä vakuutuksen, pankki myös sellaisen meille hommaa. No eihän se tietenkään näin mennyt. Ensinnäkin pelkkä vastaus viipyi kauemmin kuin julkilausuttu työpäivä. Sitten lähetimme lisätietona kiinteistönvälittäjä monisivuisen hinta-arvion kuvineen. Sitä asiaa hoitava pankkivirkailija ei mitä ilmeisemmin vaivautunut edes avaamaan, sillä hän väitti ettei rakennuksessamme ole ovia eikä ikkunoita ja pyysi tuoreita kuvia. Onneksi minulla oli marraskuun viimeinen viikonloppu vapaa, joten pystyimme lupaamaan hänelle tuoreita kuvia, mutta emme ikkunoita. Virkailija väitti, ettei hän saisi tarjouksia ilman ikkunoita.
Kaikeksi onneksi tiesimme, ettei virkailija puhunut totta. Olimme kysyneet rakennukselle vakuutusta jo aikaisemmin nykyisestä vakuutusyhtiöstämme, josta aikanaan saimme vakuutuksen vankkurille ja autotallille. Meille oli vastattu, että rakennus pitää ensin sulkea kunnolla. Pelkkä muovi ikkunoissa ei riitä. Meistä talon pimentäminen lastulevyillä ei tuntunut järkevältä, mutta nyt oli pakko. Onneksemme avulias rakennusyrittäjämme Anti suostui toimittamaan meille lastulevyt heti lauantaiaamuna. Samalla miehet ottivat mittat ikkuna-aukoista ja palaveerasivat pitkään töiden aloittamisesta.
Panimme levyt ikkunoihin ja otimme valokuvat. Iltapäivästä ehdimme vielä siivota rannan kertyneestä merilevästä lähes kokonaan. Olisimme ehtineet ennen iltabussin lähtöä kerätä kaiken levän, mutta pilvisenä päivänä ilta hämärtyi aikaisin. Kello viideltä oli jo pimeää. Kävelimme Rohukülan satamaan kahville. Odotustilaa koristi komea joulukuusi.
Haapsalussa kävelimme piispanlinnan edustalle, jossa juhlistettiin adventtiajan alkua. Paikalla oli useampi joulupukki sekä pappi, joka oli tuonut kirkosta joulutulen. Sankoin joukoin ihmiset, nuoret ja vanhat, hakivat sitä lyhtyihinsä. Meillä ei ollut lyhtyä. Tuskin sitä linja-autoon ja laivaan olisi saanut mukaan ottaa. Mutta tunnelmasta nautimme. Paluumatkalla asunnollemme haimme kaupasta ruokaa. Kaikki avoinna olevat ravintolat vaikuttivat olevan täynnä. Sitä paitsi, kun vihdoinkin pääsemme kahden asunnon loukkuun, meidän on rajoitettava menojamme tuntuvasti.
