Talviloma Albaniassa, päivä tiranassa
Koska rakennusprojektimme ei vieläkään ollut siinä vaiheessa, että olisimme päässeet tekemään sisätöitä, päätimme nauttia talvilomastamme. Kun sattuneesta syystä meillä ei ollut rahaa matkustaa oikein mihinkään, päätimme matkustaa Albaniaan. Ryanair lensi sinne edullisesti Arlandasta.
Ensin oli kuitenkin päästävä Tukholmaan. Usein olemme aloittaneet lomamme edullisella risteilyllä tai reittimatkalla Tukholmaan. Saaristomerta on nautinnollista katsella buffet-ravintolan ikkunasta. Tällä kertaa lähtömme ajoittui kuitenkinkin ajankohtaan, johon ei tarjouksia herunut. Viking Linen legendaarisella Cinderellalla esiintyi Dingo ja Silja Linella tapahtui mitä ilmeisimmin joitain muuta tärkeää, koska erikoisaamiainen ja muutkin paremmat ravintolat olivat loppuunmyydyt. Päädyimme lentämään Norwegianilla suoraan Arlandaan.
Arlanda on sekava paikka. Terminaali 5:ssä, johon Norwegian toi meidät, ei heti löytynyt kunnon ruokaravintolaa. Lähdimme etsimään Ryanairin oletettua lähtöporttia ja hetken harhailtuamme tulimme alueelle, jossa oli paljon ravintoloita. La Girafe -niminen vaikutti rauhalliselta, joten söimme siellä. Tarjoilija puhui hyvää englantia, mikä ruotsalaisella lentokentällä ei todellakaan ole mikään itsestään selvyys. Lähtöporttikin löytyi lopulta juuri siltä suunnalta, mihin olimme harhailleet. Se oli täysin päinvastaisella suunnalla, kuin mitä infotaulun luona kohtaamamme ruotsia puhunut lentokenttätyöntekijä oli veikannut.
Matka Tiranaan sujui hyvin, vaikka koneen täyttäminen olikin yllättävän hidasta. Matkustajat eivät kerta kaikkiaan tuntuneet löytävän omille paikoilleen. Lentokenttäbussi löytyi helposti, ja netistä ennakkoon ostamamme liput kelpasivat. Tirana on suhteellisen helposti lähestyttävä paikka.
Vähäiset nähtävyydet, kuten kansallismuseo päätymosaiikkeineen sekä Kulttuuritalo ja Et'hem Bej -moskeija kellotorneineen sijaitsevat keskusaukion eli Skanderbergin aukion välittömässä läheisyydessä – paitsi diktaattori Enver Hoxan rakennuttama bunkkeri. Ajattelimme ensin jättää sen käymättä, mutta Marion hotellin ystävällinen pitäjä nevoi meille pyytämättä bussireitin sinne.
Nousimme sitten siniseen bussiin, jonka pääteasema oli Porcelain. Bussi oli täynnä eikä pitänyt vakituista kiirettä. Neljän kilometrin matkan olisi kävellen taittanut miltei samassa ajassa, mutta nyt satoi. Kesäsesongin ulkopuolella Albaniassa sataa paljon, mutta albanialaisia itseään tämä ei tunnu haittaava. Jäimme pois bussista, kun se navigaattorin mukaan kääntyi väärään suuntaan. Lopulta olimme museon kohdalla kuitenkin samaan aikaan. Bussi oli vain heittänyt jonkin lenkin.
Bunk'art 1 -museolle kuljetaan pitkän tunnelin läpi. Tunneli oli mainio, sillä sinne ei satanut. Lippuluukulla vanhempi mieshenkilö luokitteli meidät vanhuksiksi ja kertoi meidän olevan oikeutettuja alennuslippuihin. Oli mukava maksaa lipusta 5 euroa 10 euron sijaan. Siihen mukavuus sitten loppuikin, sillä bunkkerin alkuun oli matkaa 200 metriä ylämäkeen ja sade yltyi yltymistään. Aloimme jo epäillä, että matka oli mitattu väärin, kunnes lopulta olimme bunkkerin suulla.
Bunkkerissa oli kuivaa mutta koleaa. Tämä oletattavasti on autenttisempi bunkkeri kuin keskustassa sijaitseva Bunk'art 2. Betoninen käytävä ainakin jatkui ja jatkui ja johti aina uusiin huoneisiin. Bunkkeri rakennettiin 1970-luvulla kommunistijohdon suojapaikaksi ydinsodanvaralle. Esillä oleva näyttely kattaa kuitenkin Albanian historian alkaen toisesta maailmansodasta. Se esittelee sekä his-
toriallisia tapahtumia että aikakauden sisustusta. Näytteillä on Enver Hoxan ja hänen upseeriensa toimitiloja sekä asuinhuoneistoja. Bunkkerissa on 5 kerrosta ja toistasataa huonetta. Vaikka näyttely on vaikuttava ja kertoo synkistä asioista, alkaa labyrintti ennen pitkää tuntua loputtomalta. Sitä se ei onneksi sentään ole. Ohitettuamme vanhemmistaan pakomatkan aikana eksyneiden lasten kuvat olemme jo loppusuoralla.
Ulos päästyämme menemme läheiseen kahvilaan pitämään sadetta. Tarjoilija kaataa paikallista olutta huurteiseen tuoppiin. Bussissa lukee edelleen Porcelain. Jäämme pois uudella basaarilla, joka on yksi Tiranan ravintola-alueista. Monista ravintoloista valitsemme sen, jonka kohdalla alkaa kaatosade. Ruuan ja palvelun osalta paikka osoittautuu hyväksi valinnaksi.
Aterian jälkeen menemme käymään meille suositellussa Hemingway baarissa. Se on hintava mutta kauniisti sisustettu. Hanasta saa vain Guinness-olutta. Sitten lähdemme kulkemaan Dëshmorët e Kombit Boulevardia eli Marttyyrien bulevardia pitkin Pllokuun, jonka on trendikäs ravintola-alue. Matkalla pysähdymme tietenkin ihmettelemään Tiranan kuuluisaa pyramidia, jonka diktaattori Enver Hoxhan tytär ja vävy suunnittelivat ja rakennuttivat edesmenneen diktaattorin muistomerkiksi ja museoksi. Pyrämidin huipulle on melkoinen kiipeäminen, mutta maisemat kyllä palkitsevat.
Dëshmorët e Kombit Boulevardin varrella on monia tärkeitä rakennuksia, kuten pääministerin virka-asunto ja presidentin linna.
Bulevardi päättyy Äiti Teresan aukiolle. Plloku on aivan siinä vieressä. Maanantai-iltana alue ei ole kaikkein villaimmillaan, mutta pistäydymme jonkinlaisessa sporttibaarissa ja lähdemme paluumatkalle. Ennen Marion hotellia pysähdymme vielä iralntailaisessa pubissa, jossa yllätykseksemme ei myydä Guinnesia.
Marion hotellin isäntä on ylitsevuotavan ystävällinen ja avulias ihminen. Jo ensimmäisenä aamuna hän saattoi meidä bussipysäkille, jottei meidän tarvitsisi kävellä keskustaan. Hän antoi meille jopa bussirahan, sillä eihän mellä mitään kolikoita vielä silloin ollut. Tiranan busseissa on rahastaja, joka kiertää keräämässä maksun. Keväällä 2025 se oli 40 lekeä. Lähtiessämme hän lupaa meille taksin lentokentälle 15 eurolla. Matka on lähes yhtä hidas kuin bussilla, vaikka kuljettaja pujotteleekin parhaansa mukaan. Taksamittari näyttää liki kolminkertaista summaa, mutta kuljettaja perii tuon sovitun 15 euroa, 1500 lekeä.
Lentoasemalta haemme vuokraamamme auton. Ennen lähtöä Pekka videokuvaa sen rauhallisesti ja tarkoin, etenkin naarmuuntuneen kohdan. Sitten lähdemme ajamaan. Liikenneympyrät ovat kaoottisia, mutta sitten pääsemme lisämaksulliselle tielle. Ajamme Durresiin katsomaan roomalaisia raunioita ja merta.
Emme osta lippuja amfiteatteriin. Kierrämme vain alueen ympäri. Sitten jatkamme Beratiin, jossa yövymme.